keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Varhaiset tilhet

Kuulemma tilhet palailevat Suomeen vähin äänin maalis-toukokuussa. No, nythän on tosiaankin jo maaliskuu.



Ehkä tämä parvi on kuitenkin viettänyt koko talven täällä, ei mahdotonta ole sekään. Ainakin ovat oppineet nöyrästi tyytymään kauraan, kukaan ei korottanut ääntään ja vaatinut pihlajanmarjoja.


Eipä ole ennen nähty tilhiä maaliskuun ensimmäisenä tässä pihassa, mutta ajathan ovat muuttumassa. Missähän tällainen porukka on mahtanut elellä pakkasilla? Varmaan jonkun toisen kaurankylväjän pihassa. Teilläkö?




Muutenkin on taas ollut erilainen lintutalvi. Syyspuolen fasaanitusina hävisi kuin herkut joulupöydästä, eikä kukoista ole enää pitkään aikaan kuulunut rääkäisyäkään.


Ilokseni huomasin kuitenkin eräänä päivänä pari kanaa linturavintolassa. Mitäs kukoista, niitä tulee aina uusia ja vähempikin riittää. Kunhan on kanoja, että elämä jatkuu.








24 kommenttia:

  1. Onpa komeat tilhet. Täällä niitä ei ole näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ihan poikkeuspoikkeaminen täälläkin.

      Poista
  2. Meilläkin on ollut aika naisvoittoista viime aikoina. Ovatko kukot tapelleet ja osa joutunut ottamaan ritolat? Talvella saattoi olla samaan aikaan neljäkin kukkoa ruokinnalla! Tilhiä olen nähnyt vain koivun latvassa. Hieno parvi sinulla vierailulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä epäilen, että meidän kukot on syöty. Syksyllä niitä oli paljon, mutta esimerkiksi piekanapari on päivystänyt puunlatvoissa ahkerasti. Iskisikö piekana nälkäänsä fasaanikukon?

      Poista
  3. Hienot kuvat! Itse en muista koska olisin tilhen viimeksi nähnyt.
    Mutta onpa mukavaa, kun alkoi virallisestikin kevät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilhet poikkesivat tässä syksyllä matkallaan etelän suuntaan, mutta eivät näköjään kovin kauas ehtineet, kun ovat nyt jo paluumatkalla. Vai ovatkohan lennelleet ympyröitä ja kahdeksikkoja koko talven?

      Poista
  4. Pari päivää sitten täällä räpisteli tilhiparvi viime syksystä asti puussa roikkuneitten omenanrääpäleitten kimpussa. Ajattelin, että ne on jossakin täällä kierrelleitä talvehtijoita, enkä ymmärtänyt edes ihmetellä. Kiva oli saada lisätietoa tilhien kevättalvisista liikkumistavoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettelisi, vaikka nämä olisivat tosiaan pysytelleet Suomessa koko talvenkin. Ehkä oli jopa sama porukka, joka teilläkin kävi.

      Poista
  5. Kyllä tilhet ekassa kuvassa hieman nyrpeiltä näyttävät! ='D Mutta ehkä se nokka hymyyn taipuu kevään tullen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan niitäkin alkaa jossain vaiheessa laulattaa, vaikka tuskin ihan ensi viikolla vielä, sääennusteesta päätellen.

      Poista
  6. Ei ole ainakaan täällä kauraa kylvetty, kun ei sitä kukaan syö. Kuorittua kauraa harakat söi, mutta kuorellista ei kukaan.
    Kouvolassa näin tän vuoden puolella yhden yksinäisen tilhen. Liekö sairas ja pudonnut parvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä syödään kuorellista kauraa, kun ei kukaan sitä elukkaparoille valmiiksi kuori. Tuossa tolpan juuressa onkin jo komea akanapatja. Auringonkukansiemenethän meillä kyllä tarjotaan nudena.

      Poista
  7. No siellähän on näkynyt komeita vierailijoita, ja vieläpä sankoin joukoin! Mun täytyy taas tunnustaa, etten olisi tunnistanut tilhiksi, vaan olisin luullut joksikin eksoottiseksi lintulajiksi. Vai onko tilhi eksoottinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ononon, se on hyvin eksoottinen! Näkeehän sen väreistäkin!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Niin! Mutta missä lienevät he nyt? Lensivät pois, jonkun toisen pihaan.

      Poista
  9. Fantásticas fotos!!! Saludos desde España.

    VastaaPoista
  10. Onpa upeat kuvat. Olet onnistunut hyvin kuvauksessa. - Kiva blogi sinulla; liityinkin lukijaksi. Tervetuloa vierailulle Pihakuiskaajan puutarhaan! - Mukavaa viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anneli A! Sinulla onkin monipuolinen blogi; kävin kurkkaamassa, mutta paljon katsottavaa jäi vielä.

      Poista
  11. meilläpäin näkyi alkutalvesta tilhiä. Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi! Saattavat olla vaikka samoja, kotimaassa talven lennelleitä. Eivät ne tähän pysähtyneet, jatkoivat jo matkaa.

      Poista
  12. Harmaa, töyhtöpää, komea lintu (söpöliini?) - loistavia kuvia, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, sinähän tykkäät harmaista :) Jos vielä saisin harmaahaikaran kuvaan, sepäs olisi jotain!

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...