keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Sulevi


Sulevi tuli meille pellosta. Hän ilmestyi vapun tienoilla, asettui taloksi ja alkoi kiekua tässä pihassa. Paksu-Ukko hävisi noihin aikoihin jonnekin.

Emme ole varsin huolissamme äijän katoamisesta, sillä hän teki saman tempun viime vuonna ja ilmestyi sitten muina miehinä takaisin, kun talviruokinta alkoi. Lisäksi tässä blogissa on raportoitu kukkojen reviirinvaihdosta jo vuonna 2014. Ilmeisesti ei kovinkaan harvinainen ilmiö, siis. Jossain vaiheessa kanat tietysti jämähtävät paikoilleen, kun pesä on perustettu ja muninta aloitettu, mutta kukot näköjään voivat jatkaa reviirikiertoa senkin jälkeen. Sen syistä on paha mennä arvailemaan mitään, kun en ole kukko.



 Vasemmalla Sulevi, oikealla Paksu-Ukko. Erot kulmakarvoissa ja kauluksessa ovat aivan selvät. (Paksu-Ukko ei oikeasti ole kiiltävämpi kuin Sulevi, häneen vain sattui paistamaan aurinko, kun taas Sulevin muotokuva on otettu pilvisellä säällä.)





Paksu-Ukon kaulus on takaa kiinni.





Sulevin kaulus on auki. Tässä hän herrasmiesmäisesti kutsuu kanaa syömään varhaiskevään sesonkiherkkua. (En tahdo tietää!)





Heti, kun Sulevi oli ottanut paikan haltuunsa, hänen seuraansa lyöttäytyi Klenkka-kana, joka ei ollut tyytyväinen asemaansa Paksu-Ukon haaremissa.





Klenkka vähäsen ontui ja lisäksi hänen vasen siipensä repsotti tuolloin huhti-toukokuulla. Ehkä hän oli ollut läheltä piti -tilanteessa haukan, ketun tai auton kanssa, tai ehkä vammat olivat syntyneet kanojen välisessä tappelussa. Epäsopua oli selvästi ilmassa. (Huhtikuisessa iltahämärässä otetun kuvan oikeanpuolimmaisin suttu esittää kahta kanaa, jotka kyljittäin levittelevät toisilleen pyrstöjään uhkauseleenä. Seuraavaksi hypätään ilmaan vastakkain ja koitetaan kynsin raadella vastustajan maha auki. Ihan sama meininki kuin kukoilla.)





Komea Sulevi otti pian reviirin haltuunsa ja rupesi esiintymään isäntämiehen elkein.





Toukokuun kahdeksantena hänellä oli mukanaan Klenkan lisäksi toinenkin hurmaava neitokainen.

Mutta eipä aikaakaan, kun talon nurkalta kuului aivan vieras kiekaisu! Joku nuori leveäkauluksinen tyyppä juoksenteli kanojen perässä ja kiekui ihan tässä näin kuin kotonaan. Sulevi taas nähtiin kuljeskelemassa kaukana kylän idänpuoleisilla pelloilla jonkun kanasen kanssa. Tilanne alkoi riistäytyä fasaanintarkkailijan käsistä.





Kesäkuun viidestoista. Kuka nyt karjuu pihassa?





- No minä, etkö tunnista? Tämä onkin taas sellainen piilokuva!





- No Sulevihan se tässä! Päätin tulla takaisin, enkä minä oikeastaan koskaan poissa ollutkaan. Se nuori koltiainen vain luuli tätä vapaaksi reviiriksi, kun olin tuolla rajaneuvotteluissa laajentamassa tiluksiani ja ajamassa muita etujani. Hätistin pois sen sällin, kun sinä et huomannut. En minä kukkoja pelkää, mutta muita vaaroja kyllä tarkkailen valppaasti.





- No niin, voit tulla esiin ottamaan aurinkoa, ei näy haukkoja!





- Ei sitten saatu tipuja tänä vuonna, mutta onhan mukavaa myös kuherrella rauhassa ihan näin kahden kesken. Ei se suvunjatkaminen ole minulle niin tärkeää, minä tykkään sinusta ihan muuten vain!





Sulevilla onkin laajat tilukset. Ei ole tiedossa, pitääkö hän vielä itäisiä peltoja hallussaan, mutta ainakin etelässä ja lännessä hän retkeilee varsin pitkälle ja kiekuu rajoillaan voittoisasti.





- Hyvää kesäpäivänseisausta kiekaisen teille täältä meiltä!




maanantai 19. kesäkuuta 2017

Uusi varis


- Moro! Mitäs tölläät? Mää olen tällanen uljas varis. Etkö oo ennen varista nähny?





- Jaa epäilet mua joksku vauvaks vai? Ei pidä paikkaansa, oon iso! Noi mahahöyhenet on tolleen törtsöllään vaan koska ne nyt sattuu oleen. Ai et kattonu niitä, no varpaitako sitte?





- Pakko myöntää et komeet on varpaat! Ja siitä tuli miäleen et se on valeuutinen et me linnut muka oltais kehitytty dinosauruksista. Mää ainaski oon kehittyny ihan variksen munasta.




- Jos me oltais dinosauruksia ni eihän me osattais lentää! Mää osaan, ainaski melkeen.




- Eikä dinosauruksilla ollu höyheniä ja sulkia, eihän? Mullapas on, kato!




- Mut nälkä on ku raptorilla! Voisin syädä vaik piäniä kiviä.




- Iskäääää! Kraa! Ruakaaaaa!




tiistai 13. kesäkuuta 2017

Miltä se näyttää, kun ei enää jaksa

kasvun ihme

Päällepäin minusta ei huomaa juuri mitään. Kun olen ihmisten ilmoilla, näytän reippaalta. No, joskus näytän väsyneeltä, mutta kukapa ei. Sinä et näe minua ihmisten-ilmoilla-päivää seuraavana päivänä, jolloin pysyttelen enimmäkseen vuoteessa tärisemässä. Ehkä tämä vaiva on krooninen väsymysoireyhtymä, ehkä joku muu. Minulle ei nimellä sinänsä ole väliä, mutta eläkevakuutusyhtiölle on. Jos ei lääkäri keksi tälle sellaista nimeä, joka kelpaa heille, minua ei vaivaa mikään ja olen täysin työkykyinen.



Kasvun ihme voi näyttää myös tältä.

Kaikki riippuu näkökulmasta.



ryytimaa




Ryytimaaprojekti jäi kesken.

Ehkä rupean itse varovaisemmaksi arvioimaan muiden ihmisten olotilaa. Ei voi tietää, minkä kanssa kukakin kamppailee. Kaikki ei näy päälle.



Ei tarvitse laskea: yhdeksän kieltosanaa (nyt kymmenen). Joskus voi olla hieman kielteinen olo.


keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Rakennamme pesää


- Heihei! Tervetuloa seuraamaan meidän pesänrakennusta! Väitetään, että me sepelkyyhkyt olisimme arkoja metsälintuja, mutta sehän on ihan vanhentunutta tietoa. Vai onko se nyt joku vaihtoehtoinen totuus, kai sitten niin. Meidän pesä tulee kuitenkin ihan tähän kulkuväylälle ja sen rakentamista voi seurata tällä kanavalla. Ensiksi tarvitaan tietysti risuja. Äh, onpas tiukassa!




- No, koitan katkaista vähän ohuemman.




- Vai olisko tämä sittenkin parempi. Nämä oksathan ovat jo ihan kuivia, joten *RÄKS* hui, tuo ei nyt ihan ollut tarkoitus, mutta tokihan näitä välillä katkeilee altakin kun tällainen puolikiloinen kiipeilee henkensä uhalla. Mitäpä sitä ei oman pesän eteen tekisi.




- Tästä saa tukevamman otteen. No niin, VÄÄNTÖ, änkh, kuinkas tämä nyt ei oikeen...




- Ehkä tämä haara olisi kuitenkin parempi meidän pesän feng shuin kannalta...




- Jaa miten niin ei ole suotuisa kuvakulma? Perheohjelma? Mitähäh? Esittelisin parhaita puoliani? Eihän minulla muita puolia olekaan!




- No jos minä nyt sitten hetkeksi asetun poseeraamaan, kun tämä kerran menee ihan internjettiin asti. Onko näin hyvä?




- Se varsinainen pesätyömaa on täällä naapurissa. Rakenteilla oleva kotimme sulautuu luontoon. Aivan esillä, mutta kuitenkin huomaamaton, arkkitehdin näkemyksen mukaan. Saanko esitellä puolisoni Sepen. Hän on koti-isänä eli hänellä on nyt hautomisvuoro, mutta kyllähän pesää voi silti viimeistellä siinä samalla, kunhan minä vain tuon näitä rakennustarpeita hollille.




- Mihinkäs sinä Sepe ajattelit sen risun? Käviskö tämä tänne? Vähän enemmän vasemmalle? joo, tässä on hyvä.

- Pitäiskö sinusta tuota pohjaa vielä vahvistaa vai laitetaanko kaikki reunoille vaan? Kyllä toi vasen laita minusta ainakin kaipaa kohennusta. Ja eikös meillä muuten olis jo vuoron vaihto?




- Kohta muuten olisi syytä lopettaa se kuvaaminen, tästähän piti tulla perheohjelma. Eikös se ensimmäinen jakso ala olla purkissa jo. Nyt kaipaamme yksityisyyttä, kiitos näkemiin ja tervetuloa taas toisella kertaa.







tiistai 30. toukokuuta 2017

Tervetuloa viileä sää


Omena avasi ensimmäiset kukkansa eilen. Nyt on juuri passeli hetki sään kylmentyä vähäksi aikaa.




Sillä tavalla tätä sesonkia riittää kauemmin. Ja jos ensi yönä tulee kauan kaivattu sade, rankkakin ehkä, ei se vie mennessään kaikkia omenankukkia, koska suuri osa on vielä tiukasti nupulla.




Vasta kaikkein havaintokykyisimmät mehiläiset ovat töissä omenatarhassa. Kylmän säärintaman ehtiessä tälle pituuspiirille mehiläiset vetäytyvät pesiinsä tarinoimaan ja kimalaiset ottavat vastuun omenan pölytyksestä.




Myös omenapuun alla rehottaa ja kukkii.




Kylmä sää sopii koulujen päättäjäisviikonlopulle. Räntäsateessa ilmenee vähemmän ilkivaltaa, vähemmän alkoholimyrkytyksiä ja harvempia hukkumisia. Jos olet järjestämässä puutarhajuhlia, lohduttakoon edes tämä tilasto sinua.



torstai 25. toukokuuta 2017

Tehdään viinimarjoja


Eipä paljon mitään tulisi mitään, jos eivät kimalaiset ahkeroisi. Äkkiä loppuisi syötävä maailmasta, esimerkiksi mustikat katoaisivat heti. Kuinkas sitten suu pantaisiin.




Tässä tehdään meille viinimarjoja ensi talveksi.




Viinimarjapensaat siis kukkivat! Ja kukkii moni muukin.




Tuomi tuoksuu huussinnurkalla.




Kirsikka kanakopin seinustalla.




Rakkaat vaahterat soivat kimalaisten pörinää.




Mehiläinen juo valoa.




keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Kuntoutumista metsässä

Nykyään en jaksa tehdä paljoakaan. Ennen kävelin eikä kävelemiselle ollut mitään rajaa. Huoletonna luotin jalkoihini, että ne vievät minut tästä tuon vuoren yli ja metsän halki, tänään ja vielä huomennakin. Nyt pitää varoa, etteivät voimat lopu kesken lenkin niin etten pääse takaisin kotiin. Eikä se ole enää mikään pitkä lenkki.

Jaa mikä minua vaivaa? Sen kun tietäisi. Malttia: vastahan minä vuosi tai pari sitten kirjoitin, että diagnoosi julkaistaan heti kun saadaan selville (pysy kanavalla). Tutkimukset jatkuvat.

Kovasti oireet viittaavat esimerkiksi krooniseen väsymysoireyhtymään (cfs), mikä on sikäli noloa, että en ennen oikein kunnolla edes uskonut mokomaan höpöhöpötautiin. Ruttojumalan kosto? Mutta katsotaan nyt vielä.

Nyt, kun kaikki tekemiseni on hyvin rajallista, olen ymmärtänyt, että se mitä eniten haluan, on kävellä metsässä.

Omavaraistelu tietysti on minun juttuni myös. Elukoista olen joutunut sairauden myötä luopumaan, mutta puutarhassa kasvaa vielä joitakin ruokakasveja. Enimmäkseen vuohenputkia ja nokkosia, mutta kuitenkin.

Töissä käyn sen verran kuin pystyn - en siis paljon - ja se syö vähät voimani, niin että kivat ja kuntouttavat asiat jäävät. Niin kuin se käveleminen.

Siispä käytin tilaisuuden hyväkseni, kun olin sairaalareissulla päätynyt sellaisen pienen kaupunkimetsän äärelle, jossa on kävelyteitä, koirankakkoja, kaljatölkkejä ja muuta idyllistä. Uskalsin lähteä pienelle kierrokselle. Ajattelin, että jos väsyn enkä pääse etenemään, istahdan kannonnokkaan ja syön repustani banaanin.

Hanhiaura lensi kääkkyen koilliseen. Aamuaurinko paistoi.

Heti kun astuin metsätielle, kuulin voimallista tikan rummutusta. Aloin kuikotella kaula kenossa ylöspäin, jotta saisin tikan silmiini. Ja herramunjee mitä näinkään!




Vihreää! Ihan selvästi!

Ei sitä vielä oikein erottanut muuta kuin latvuksissa ja valoa vasten. Kiitos tikalle, että tulin oikaisseeksi ruotoni ja luoneeksi silmäni ylös taivaisiin!

Parin metrin päässä tietä tonki peloton mustarastas. Cityeläimet näkyvät tottuneen ihmisiin eri tavalla kuin meillä siellä maalla. Katseli se minua kirkkaalla silmällään, ja kun lähdin eteenpäin, se lennähti läheiselle oksalle. Siinä se nökötti kuin pikimusta aukko maisemassa ja vahti ohimenoani.

Joka puolelta kuului rakentamisen ja liikenteen ääniä. Metsää oli harvennettu. Yksi läntti näytti kuitenkin suht koskemattomalta. Poikkesin polulle.




Niin kuin näet, taivas pilkottaa puiden takaa: ei tämä iso metsä ollut. Mutta ihan tarpeeksi metsä tähän tarkoitukseen. Mustarastas lauloi, ja peipponen ja tintit.

Polku katosi hakkuuaukiolle. Kevyen liikenteen väylä oli ihan vieressä, kulkeuduin sille. Askel oli jotenkin huterampi kuin aikaisemmin. Keskityin kävelemään jäntevästi. Ojassa nyhjäsi rusakonpoika aterioimassa, mutta hyppeli pusikon suojiin vastaantulijan tieltä, ennen kuin ehdin tarkentaa.




Tienvierus oli valkovuokkomerenä. Tässä äitienpäiväkukkia, ei paljonkaan myöhässä. Ole hyvä, äiti!

(Äitini pitää enemmän elävistä kuin kuolleista kukkasista. Voin ruhtinaallisen anteliaasti lahjoittaa hänelle joka vuosi kaikki tienvierusten valkovuokot.)

Jokin piti merkillistä rääpättävää ääntä. Jäin seisoskelemaan. Etsin valojen ja varjojen joukosta.




Joku mörkö. Ja toinenkin.





Neljä närheä kisaili ja rähisi lähipuissa. Jahtasin niitä kamerallani, ja ne leikkivät velociraptoria: Yksi lensi näyttävästi johonkin puskaan ja esitti siellä sekalaisia ääniä ja kahistelua. Minä sitten taitavana vaanin häntä enkä huomannut niitä kolmea muuta, jotka vaanivat minua. Ennen kuin lähtivät lentoon ihan pääni päältä. Kuinka voi noin värikäs lintu hävitä niin hyvin koivun runkoon, että en näe sitä, vaikka tiedän, että se on siinä?




- Kiitos piilosleikistä, oli hauskaa!

Kannatti lähteä metsään taas. Metsä se on pienikin metsä, ja luulen että hätätapauksessa yksikin puu riittää.

Ei se minua kokonaan parantanut, mutta mielen kuitenkin.






Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...