sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Vappukukkia



Melkein jo kerkisi ruveta kevättä pitämään. 





Vaan eiköhän se sieltä vielä tule, on se tullut aina ennenkin.





Iloista vappua sinulle!


-------------

Tervetuloa mukaan seuraamaan keskeneräisiä kirjoitelmia, Ronja Ryövärintytär!


lauantai 22. huhtikuuta 2017

Lalaa!


- Maan päivä! Nyt tai ei koskaan! Tänä iltana löydän Hänet. Se Oikea tulee luokseni, kun laulan ihanimman serenadin.




- Köh. Liverlavertriit...




- Jalajallajalajalavei...




- Nyyh. Ei aplodeja. Lopetanko tähän vai... No en todellakaan!




- LAAA DONNA E MOOOOBILEEE QUAL PIUMA AL VENTOOOO...

Punarinta ei lopeta. Ennen kuin vappuna, kun Se Oikea on löytynyt ja munat pesässä. Kuuntele punarinnan laulua täältä.



torstai 20. huhtikuuta 2017

Suojaväri


- Heipä hei, sinä siellä näytön toisella puolella! Juu, kyllä minä näen sinut! Nyt olisi tosi hyvä, jos katselisit tämän jutun mahdollisimman isolta näytöltä, sillä luvassa on piilokuvia. Minä tiedän, että sinä tykkäät niistä tosi paljon. Kännykän näytöllä vaan ei onnistu, ja haluathan saada onnistumisen elämyksiä, mitä, etkös vaan haluakin. Noniin, iso näyttö kehiin ja sitten eteenpäin!




- Tässä olisi piilokuva, ole hyvä! Kuvassa olen tietysti minä ja sitten vielä kaksi rouvistani. Napsauta kuvaa, jotta saat sen niin isoksi kuin mahdollista. Löysitkö meidät kaikki?




- Jos minä vähän nostan päätäni, ettei mene liian vaikeaksi. Meillä fasaaneilla kun on vaan kerta kaikkiaan niin hyvä suojaväritys. Ja rouvathan ovat molemmin puolin, aivan näkösällä. Minä ainakin olen erittäin hyvin perillä siitä, missä he sijaitsevat.




- Jospa ensin keskittyisimme tuohon alarinteessä tonkivaan rouvaan. Joko näkyy?




- Tässä!




- No, minä voin tulla itse näyttämään sinulle tämän ylemmän rouvan. Tuossa noin, heinikossa. Eikö hän olekin hurmaava!





- Tähän väliin voitaisiin laittaa meistä yhteispotretti. Valokuvaaja on yrittänyt tehdä meistä näkyviä, mutta olisihan sen muutenkin huomannut, että minä olen ihan onnesta soikeana. Eikö?




- Minulla on tapana seistä vartiossa, kun rouvat ovat syömässä. Tällä lailla, tumput suorana ja silmät apposen auki vaarojen varalta. Se luo rauhallisen ruokailutunnelman.




- MInun itseni ei tietenkään tule kovin paljon ruokailtua näin keväisin.




- Maltan seistä asennossa niin kauan, että tilanne vaikuttaa varmasti täysin turvalliselta. Esimerkiksi nyt rouvat vetäytyvät pöheikön suojiin tuon kiekumakasan taakse. Kiekumakasa oli jo menossa kokkoon, mutta jäi kuitenkin odottamaan seuraavaa, koska minä vielä välttämättä tarvitsen sitä. Sen päällä voi kiekua, sen taakse voi suojautua. Saa olla melkonen haukka, joka heidät tuolta nappaa!




- Tämä tarkoittaa, että ehdin itsekin hieman einehtiä.




- Avoimessa maastossa tietenkin vartioin valppauteni herpaantumatta hetkeksikään, tai ainakin melkein. Ihanat emäntäni ovat tässä aivan suojattomina ja kaikkien näkyvissä. Mutta enköhän minä kuitenkin onnistu kiinnittämään mahdollisten saalistajien huomion ensisijaisesti itseeni. Se on kukon tehtävä. Muitakin töitä minulla toki on, mutta kaikki ei mahdu mukaan. Ehkä kerron niistä lisää toisella kertaa. Nähdään. Jos muistat pitää silmät auki.


-------------------

Hei Mats! Tervetuloa mukaan Keskeneräisen blogin lukijaksi!


sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Punarinta ja risukasa


- Nyt on syytä näyttää hapanta naamaa, kerta arvaa mitä.




- Tässä pihassa oli monta hienoa risukasaa, ihan sellaisia hyvin perustettuja ja vakiintuneita. Osa jopa piikkisiä! Aivan parhaita pesäpaikkoja. Ruvettiin katselemaan niitä vakavin kodinperustamisaikein. Tehtiin jo varauskin. Itse asiassa useammastakin, ei ihan osattu päättää vielä.




- No eikös joku sitten rupea kärräämään niitä risukasoja tuonne pellolle! Yrittivät sanoa että onhan hyvä, että kaavamuutos tuli tietoon ennen kuin ruvettiin rakentamaan. Mutta meillä oli jo suunnitelmat pitkällä ja perustusten teko tilattu! Kuka maksaa maisema-arkkitehdille! Eivätkä ne vieneet vain yhtä risukasaa vaan monta!




Ne mättäsivät ne kaikki yhteen ja rakensivat yhden ainoan vaaaaltavan risukasan. No, kun meidän omat kasat oli tuhottu ja jossain tarttis asua kuitenkin, niin se uusi kasa alkoi näyttää lupaavalta ja kävin jo kurkkaamassa, onko taloyhtiössä yhteisiä tiloja ja silleen. Hyvät näköalat, vielä valinnanvaraa. Mutta ei! Arvaa kuinka sitten kävi!




- Tuhopoltto! Pyromaanit pistivät tuleen koko jättikasan! Tuossa olisi kuule mahtunut pesimään vaikka kuinka paljon sakkia! Ja nyt on kaikki mennyttä.




- Minä kyllä näin sen tyypin, jolla oli tulitikut! Tiedän, missä se asuu! Kostoksi syön sen marjapensaista kaikki herkulliset punkit, kirvat, koit ja pistiäiset. Hei, herukanversosääski! Nam!

Täällä onkin niin paljon herkkuja, että saatan harkita kuitenkin asettuvani kesäksi seudulle. Näköjään unohtivat muutaman pikku risukasan. Ehkä tuohon yhteen saisi rakennettua ihan kelvollisen kesähuvilan. Tai sitten tuonne pöheikköön...


keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Käpytikan nokkajuttuja


- Nokka on kyllä niin kätevä, en ymmärrä kuinka te ihmiset tulette toimeen ilman. No ehkä tuo kätevä-sana paljastaa. Teidän mielestä on parempi olla kätevä kuin nokkava. Ihan miten vaan. Minä en kyllä vaihtaisi.




- Nokalla voi tehdä monenlaista muutakin kuin syödä ja huutaa ja sukia ja tarttua. Koska olen käpytikka, minä tietysti availen sillä käpyjä, että saan siemenet esiin. Ensin hakkaan nokallani puuhun tai vaikka lyhtypylvääseen pitkulaisen kolon, johon kävyn saa hyvin kiilattua perkaamisen ajaksi. Sitten vain herkuttelen. Niin, tietysti käpy myös irrotetaan puusta nokalla ja kannetaan pajalle nokassa. Mutta syönhän minä muutakin kuin havupuun siemeniä. Täällä männyn kaarnan alla ja kuolleiden oksien koloissa on monenlaisia namipunkeroita. Kun kuulet, että minä nakuttelen sillälailla harvakseltaan ja kuuntelen välillä, tiedät että olen ötökkäjahdissa. Nokka soveltuu erinomaisesti metsästykseen.




- Ei kai kukaan huomannut että lensin tänne? Katselen nimittäin tästä itselleni pesäpuuta. Yleensä kyllä teen kolon mieluiten lehtipuuhun. Haapaa on helppo veistää, siihen syntyy hyvä kolo. Mutta tässä männyssä näyttäisi olevan potentiaalia. Tykkään tehdä joka kevät uuden pesän. On siistimpää. Olen minä huomannut, että niitä minun entisiä kolojani käyttävät sitten monet muut, vaikka niihin on jätetty käytetyt petivaatteet ja kaikki. Ihan vapaasti minun puolesta. Eikä jonkun tiaisen nokalla tietenkään mitään pesäkoloa pysty tekemäänkään. Minähän olen tehnyt kolot puolelle metsälle. Olen sellainen hyväntekijä.




- Tässä minulla olisi jo aika hyvä kolon alku. Niin, tämä on tietysti yksi tärkeimpiä asioita, mitä nokalla voi tehdä, siis jos on kunnollinen nokka niin kuin minulla nyt sattuu olemaan. Meikäläisen ei tarvitse tyytyä lahopuihin, tämä nokka pystyy puuhun kuin puuhun. Talttaan sillä kolon seinämistä irti isoja lastuja, niin että roiskuu. Tätä pitää vielä syventää ja laajentaa paljon. Mutta kyllä tästä hyvä tulee.




- Sisällä on tietysti aluksi aika ahdasta työskennellä, mutta ahkeroimalla koti avartuu. En minä tätä yhdellä kertaa tee valmiiksi. Itse asiassa en ole vielä ihan varmaksi päättänyt, rakennanko kotini tänä vuonna tähän vai sittenkin tuonne rinteen alle. Vähän se riippuu toisesta osapuolestakin. Yhdessä me tätä nikkaroidaan. Jaa, siitä tulikin mieleen vielä yksi asia, mihin nokkaa käytetään. Rummutus, tietysti! Voiko olla ihanampaa ääntä kuin kaikuva nokan pärrytys (no ei voi)! Tällainen parempinokkainen lintu voi hyvin rummuttaa myös metallia. Esimerkiksi katulampun kuvusta saa kivan kaikupohjan. Mutta kyllä puunrungostakin lähtee hyvät saundit, kun osaa valita oikean kohdan. Asiantuntija osaa.

Menepä ulos ja kuuntele!



sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Feikkiuutinen!


- Päivää, hyvä lukija ja fasaanien ihailija! Nyt on kyllä pakko ilmoittaa, että tällä meidän elämästämme kertovalla sivustolla on julkaistu feikkiuutinen. Aivan pöyristyin, kun luin tuon edellisen päivityksen. Etteikö muka näy kukkoja! Valetta! Naurettavaa! Surullista!




- No ehkä tosiaan on tullut vietettyä enemmän aikaa tuolla naapurissa, mutta heti kun luin, ettei täällä muka ole pitkään aikaan kukoista kuulunut rääkäisyäkään (ja että tässä ravintolassa käy paljon söpöjä sinkkukanoja), päätin palata vanhoihin kotimaisemiin.




- Tämä tapahtui siis todellakin välittömästi 3.3., ja olemmekin paheksuen ihmetelleet, miksei feikkiuutista ole ripeämmin oikaistu.




- Jotkut kollegatkin sattuivat lukemaan saman uutisen ja reagoimaan siihen, joten meitä tuli tänne saman tien vähän useampikin. Ehkä Keskeneräinen valokuvaaja tuolla ikkunan takana on siksi pantannut oikean tiedon julkaisua, kun on yrittänyt tutkivan journalismin keinoin selvittää, kuinka monta meitä oikein onkaan. Sehän ei käy ihan helposti, en nimittäin pidä tungoksesta täällä omassa kantapaikassani!




- Liian tuttavallisiksi heittäytyvät tulokkaat saavat väistää tukka pystyssä juoksemalla. Se on minusta aina hassun näköistä.




- Sitten nuo nuorukaiset vielä väistävät toisiaankin, eli ne joutuvat juoksemaan aivan yhtenään. Ei mikään ihme, että pysyvät hoikkina. Minä sen sijaan pidän paikkani ja vain pulskistun ja komistun.




- Säiden lämmetessä tänne lappaa lisää porukkaa. Sinä, joka olet seurannut tätä blogia jo kauan ja osaat siis fasaanikukontunnistuksen alkeet, huomasit heti, että tuo kaulukseton kaveri on uusi. Aika kiiltävä... mutta ei se minulle pärjää!




- Ei noista nuorista laiheliineista todellakaan ole minulle mitään vastusta. Päätinkin tehdä asian selväksi jo näin alusta alkaen ja julistaa tämän valtakunnan omakseni, ettei tule mitään kyselemistä sitten, ja muut kukot voivat hyvissä ajoin alkaa etsiä itselleen omia alueita jostain kauempaa.




- Kas näin se kuninkuus ilmoitetaan: kaikuva fanfaari...




- ... ja päälle rumpujen päristys (siivillä). Tehty! Täten julistan tämän valtakunnan ja kaikki sen alueella olevat prinsessat valtaherruuteni alaisiksi.




- Noh, jos ihan totta puhutaan, prinsessat päättävät tietysti itse, mutta ainahan sitä voi julistaa silti.


--------------------


Tervetuloa mukaan seuraamaan Keskeneräisen mäen tarinoita, Anneli A!

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Varhaiset tilhet

Kuulemma tilhet palailevat Suomeen vähin äänin maalis-toukokuussa. No, nythän on tosiaankin jo maaliskuu.



Ehkä tämä parvi on kuitenkin viettänyt koko talven täällä, ei mahdotonta ole sekään. Ainakin ovat oppineet nöyrästi tyytymään kauraan, kukaan ei korottanut ääntään ja vaatinut pihlajanmarjoja.


Eipä ole ennen nähty tilhiä maaliskuun ensimmäisenä tässä pihassa, mutta ajathan ovat muuttumassa. Missähän tällainen porukka on mahtanut elellä pakkasilla? Varmaan jonkun toisen kaurankylväjän pihassa. Teilläkö?




Muutenkin on taas ollut erilainen lintutalvi. Syyspuolen fasaanitusina hävisi kuin herkut joulupöydästä, eikä kukoista ole enää pitkään aikaan kuulunut rääkäisyäkään.


Ilokseni huomasin kuitenkin eräänä päivänä pari kanaa linturavintolassa. Mitäs kukoista, niitä tulee aina uusia ja vähempikin riittää. Kunhan on kanoja, että elämä jatkuu.








Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...