lauantai 31. joulukuuta 2016

Sipulinleikkuulauta

On ollut kaikenlaista mielenpäällä, johtuisikohan tästä vuodenajasta. Hienoja ajatuksia, joista aivan varmasti saisi kirjan kokoon. Vähintään. Ehkä tulee trilogia, kun ideaa suoltuu väkisinkin. Koristeeksi koko ajan lisää ja lisää nerokkaita yksityiskohtia.

Valitettavasti ajatukset ovat pysytelleet sinnikkäästi pään puolella eivätkä ole esimerkiksi näpyttäytyneet tiedostomuotoon. Jos minä olisin tuollainen upea idea, puhuisin kyllä ympäri ne aivot, joissa satun leimahtamaan, ja yllyttäisin kirjoituspuuhiin. Mutta nämä minun ajatukseni ovat jotenkin tahmeita ja väittävät kukoistavansa parhaiten makuuasennossa ja suklaata suussa. Niitä ei yhtään jaksattaisi seistä tietokoneen ääressä. Eivätkä ne siis ole toistaiseksi tallentuneet yhtään minnekään.

Jos tilanne jatkuu pitkään, saatan kokeilla kännykän sanelintoimintoa. Tai suorastaan kynää ja paperia!

Mutta trilogiani julkaisua odotellessa haluan jakaa kanssasi kuitenkin yhden ihanan asian, ja se on sipulinleikkuulauta.


Siltä varalta, että tähän blogiin olisi jotenkin päässyt eksymään lukija, jolla ei ole sipulinleikkuulautaa, haluan tähdentää sen ehdotonta välttämättömyyttä kotitaloudessa. Ensinnäkin sipulit ovat maan hedelmistä yksiä ihanimpia. Terveellisiä, maittavia, ravitsevia ja kauniita. Maailman tunnetuista kulinaarisista suuntauksista ei yksikään tule toimeen ilman sipulia. Mutta leikkuulautaan jää sipulista maku, joka ei ole välttämättä edukseen esimerkiksi hedelmäsalaatissa. Ja ehkä saattaa olla jokunen muukin ruokalaji, jossa sipulia ei tarvita. Mitenkäs niitä sitten valmistetaan, jos leikkuulaudoista tarttuu sipulinhaju kaikkeen? Tätä tarkoitusta varten kotitaloudessa luonnollisesti on erikseen sipulinleikkuulauta ja sitten ne kaikki muut, ikään kuin alempiarvoiset leikkuulaudat, jotka eivät saa osallistua sipulin käsittelyyn.

Minun sipulinleikkuulautani oli viidenkymmenen vuoden ahkeran käytön jälkeen tullut tiensä päähän.


Näpistin sen aikoinaan lapsuudenkodistani. Vuosien saatossa sitä jouduttiin muutamankin kerran hiomaan. Se oheni. Ja oheni...

Toki muistin aina leikkuulautaa pestessäni kastella molemmat puolet. Silti se alkoi vanhemmiten aavistuksenomaisesti vääntyä. Lopulta sen voimat pettivät ja laitaan ilmestyi halkeama.

Eipä siinä enää auttanut muu kuin suora linja Joulupukille. Onneksi alakerran isännällä on numero tiedossa. Jouluaattona oli kuusen alla uusi, entistä ehompi sipulinleikkuulauta.

vanha

uusi

Uusi on kovapintainen ja painava. Sipulia leikatessa se tuntuu silkkiseltä veitsen alla. Olin pyytänyt alakerran isäntää välittämään joulupukille lisätoivomuksen isommasta ripustusreiästä. Muutenhan malli oli tietenkin pukin pajalla tiedossa tonttujen vuosikymmeniä jatkuneen urkinnan jälkeen.



Tämä isoreikäinen on entistä helpompi ripustaa pesun jälkeen puuhellan huuvanreunaan S-koukkuun kuivumaan. Jos on jäänyt märäksi, niin vesi pisaroi pois tuolta terävästä kärjestä.

On se kaunis. Kiitos, Joulupukki!


lauantai 24. joulukuuta 2016

Ilosanoma


- Älkää peljätkö! Sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikille linnuille. Teille on tänä päivänä kannettu lisää herkkuja tuonne noin kepin nenään!
- Hui! Mikä toi on?
- Enkeli...?
- Nii mut musta vai valkonen?


maanantai 19. joulukuuta 2016

Keltasirkut lämmittelevät

Oli tässä aamuna muutamana pikkupakkanen. Keltasirkut kokoontuivat keittiönikkunani taa omenapuuhun lämmittelemään auringossa.

- Hei, minä olen Keijo Keltasirkku.

- Kukas sinä olet?

- Vähän nukuttaa vielä. Tässä on ihanan lämmin, kun vähän pörhistäytyy.

- Minä olen Irmeli Keltasirkku. Minä pörhistän höyhenet kohdalleen näin.

- Siivet vielä...

- No nyt on hyvä.

- Tää on tällanen muovikoivu, mutta ehkä me ens jouluksi hankitaan oikea.



tiistai 6. joulukuuta 2016

Meille laiskoille valittajille

Näin itsenäisyyspäivän tienoilla on jostain syystä tapana muistella sota-aikoja, vaikka talvisodan syttyessä Suomi oli ollut itsenäinen jo kolmattakymmenettä vuotta. Tästä syystä varmaan monilla on sellainen harhakäsitys, että Suomi olisi saanut itsenäisyytensä sotimalla. Mutta kyllähän se neuvottelemalla saatiin ja lakki kädessä nöyrtymällä. Parempi tietysti niin!

Kun tänään nyt kuitenkin pitää ajatella Suomen kohtaloita toisessa maailmansodassa, suosittelisin tarkoitukseen erinomaista teosta Tuntematon emäntä. Löytyy ainakin meidän kirjastossa historiahyllystä T:n kohdalta, vaikka kirjoittajat ovat Hintikka ja Häppölä. Tässä kirjassapa on mietittävää kaikille meille laiskoille valittajille!


Lukiessa voi eläytyä siihen, miten maatalon emäntä pärjäilee lasten kanssa, kun isäntä ja hevonen viedään sotaan ja pitääkin itse tehdä omiensa lisäksi myös kaikki miesten työt. Ilman hevosta. Lisäksi tähän päälle se, että kaikesta on pulaa: ruuasta, vaatteista, polttoaineista. Ei ole sähköä eikä juoksevaa vettä. Kaikki on säännöstelty ja byrokratia hirmuinen. Jos jotain lihaa onnistut kasvattamaan, se on luovutettava, eikä edes voita saa kirnuta kotona ettei vain lipsahtaisi mitään omaan käyttöön. Kansanhuoltoon on jollain ilveellä päästävä vaikka kymmenien kilometrien päähän jonottamaan paperipinkan kanssa. Missä lapset ovat sillaikaa ja kuka kantaa avannosta jokaiselle lehmälle sen 30 litraa juomavettä, varsinkin kun kumisaappaat ovat puhki ja uusia ei saa. Puukengät on ja paperinarupäälliset. Lämpötila -35°C, sisällä vähän leudompaa, jos olet jaksanut hakata halkoja jossain kumman välissä.

Jos tarvitset vaatetta niin ei kuin pellavia kasvattamaan, liottamaan, loukuttamaan, häkilöimään ja mitä kaikkea niille tehdäänkään. Toki voit myös iltapuhteella kaivaa vintiltä mummovainaan vanhat vaatteet, ratkoa, kääntää, yhdistellä, muodistaa ja ommella taas kokoon. Vaikka sitä valoahan ei ole. Jos tahdot peseytyä tai pestä lakanat niin aina voi keittää saippuaa jostain teurasjätteistä, jos olet onnistunut sellaisia hankkimaan. Ja toki kaiken tämän lomassa on aikaa kerätä ja käsitellä voikukanjuuria kahvinkorvikkeeksi. Heti kun olet tehnyt ne peltotyöt silkalla ihmisvoimalla. Hyvin se käy, jos on aamulla saanut vähän velliä ravinnokseen. Auraa vetämästä pitää tietysti välillä kipaista taikomaan tyhjistä laareista ravitsevaa ruokaa koko talon väelle. Mielikuvitusta käyttäen se onnistuu. Leivät voi laittaa kohoamaan siinä samalla. Vanhukset ja lapset ehkä hoitavat toinen toisensa?

Kun lasken yhteen eri luvuissa vähitellen paljastuvat talon työt, tulen tulokseen, että emännät tekivät päivässä noin 36 tuntia töitä, lopun ajan sai käyttää nukkumiseen jos sai unta huoliltansa. Toki uniajasta pihistettiin, että saatiin kirjoittaa kirjeitä omalle kullalle sinne jonnekin, jos sattuisi vielä elossa olemaan. Siinä sivussa tekaistiin vielä villasukat pakettiin (homma alkaa lampaan keritsemisestä).

Kaiken kaikkiaan oikein tutustumisen arvoinen kirja. Tarkemmin ajatellen, ehkä minä sittenkin jaksaisin tämän kerran tyhjentää sen astianpesukoneen isommin vinkumatta.



perjantai 2. joulukuuta 2016

Ruokavieraita

Johtuisiko talipalloista, että pihassa on nyt tavattoman vilkasta.



Tämä närhi tosin tykkää tepastella maassa ja napostella kauranjyviä. Meillähän on piha kuorrutettu kauralla. Itse en joudu tätä päällystystyötä tekemään, vaan pikkuvarpuset hoitavat sen puolestani. Kas näin:



Talipalloissa on myös roikkunut enimmäkseen pikkuvarpusia, vaikka mahtuuhan joukkoon aina jokunen tintti ja isompikin otus.




Enimmäkseen siis kuitenkin pikkuvarpusia. Kymmenittäin.




Ja missä on paljon herkullisia lintuja koolla, sinne kannattaa tietysti tulla niitä harventamaan.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...