Räkättejä kaikkialla

Poikaset lähtivät sitten pesästä. Pesistä. Mutta eihän se siihen loppunut. Emojen kiire vain paheni, kun töpöhäntäiset, lähes lentokyvyttömät lapset ovat hajaantuneet mikä minnekin räksättämään ruokaa. Ne etenevät siipiään viuhtoen, hyppien ja kiipeillen vaarasta toiseen.

Emo parka vartioi, varoittelee ja opastaa.

Yksi kutsuu ryteiköstä,

toinen kiipeilee risukasassa,

tämä yksi onneton pöljä huutaa ruokaa keskellä nurmikkoa.

Niitä on kuusessa, tuijassa, omenapuussa...,

joku päätyi oho vahingossa kuistin katolle. Jos vaikka osaakin jo vähän lentää, ei osaa kumminkaan ohjata.

Emon neuvoja kaivattaisiin myös tien ylityksessä. Tästä tonne hyppimällä, eikös jookos. Mitä vois käydä, ei mulle mitään käy.

Once in a Lifetime

Tässä yhtenä yönä tajusin, miksi kirjosiepon pyörimäänjäänyt levy kuulosti niin tutulta. Se visersi:

- Same as it ever was
same as it ever was
same as it ever was
same as it ever was
...

Onko kirjosieppo plagioinut laulunsa Talking Headsien piisistä Once in a Lifetime? Eipä, vaan päinvastoin! Ja juuri tämän takia kappaleesta tuli aikoinaan hitti. Se kuulosti jo valmiiksi niin tutulta, meni suoraan alitajuntaan, eikä kukaan tajunnut miksi, vaikka olisi kuunnellut kirjosieppoa puolihorteessa tuhansia tunteja.

Temppu ei ollut edes uusi. Edward Lear käytti sitä nonsense-runossaan Mr and Mrs Spikky Sparrow jo 1800-luvulla. Tosin hän avoimesti myönsi, että runo kertoo varpusista vaateostoksilla, joten ei ollut vaikea arvata, mistä hän oli napannut joka säkeistön lopussa toistuvan kertosäkeensä rytmin. Tavut vaihtuvat, mutta rytmi menee joka kerran näin:

Zikky wikky mikky bee!!
Witchy witchy mitchy kee!
Sikky tikky wee!

Siinä on varpusta teille, tai kyllä pikkuvarpunenkin käy.

tuore pikkuvarpunen

Mitä tulee muihin lintuasioihin, niin räkätinpesälle on sitten viime näkemän kuulunut tällaista:

Enemmän ruokaa!

Enemmän kakkaa! (Samalla käynnillä voi nielaista jopa kaksi tällaista jöötiä.)

- Älä töni!
- Mä en mahdu!
- Kuka tallaa mun selkää, häivy sieltä!

- Hajaantukaa, mä kokeilen mun siipiä!
- Ei saa potkia!

- Hei, täällä etureunallakin voi olla!

- ... ainakin jos on näin huuuuurjan iso kun määä. Mitähän tapahtuis, jos kokeilisin siipiä tohon suuntaan?

Ja nytpä sinne ei enää kuulukaan mitään. Olin aikonut vielä eilen ottaa dramaattiset pesästälähtökuvat mutta kas, myöhästyin. Sellaista se on nuorison kanssa.

Kakansyöntiä ja laatuaikaa

Liiterin takana kukoistaa perheonni. Hautoessa meni pari viikkoa, mikä selittänee emon asun tietynlaisen, no, sanokaamme räjähtäneisyyden. Tuttua useimmille kotiäideille.

Kun lapsukaiset on ruokittu, emo ei aina heti säntää hakemaan uutta ruokaerää vaan saattaa jäädä vielä pesälle köhkimään. Ei sillä siellä mitään tekemistä ole, piltitkin jo nukahtivat. Kunhan nauttii vauvantuoksusta ja hengähtää hetken. Viettää laatuaikaa ja kotoilee.

Ruokkiminen käy näin: emo roikottaa mehevää kastematoa mahdollisimman ylhäällä. Se poikasista, joka jaksaa ja osaa parhaiten kurottautua, saa palkinnon.

Poikasten oranssi, keltareunainen kita herättää emossa vastustamattoman halun työntää sinne ruokaa. Tämä on nyt niin sanottu vaistotoiminto, sitä ei tarvitse opiskella rastaiden peruskoulussa vaan se on kirjattuna suoraan geeneihin. Samaten poikasille ei tarvitse erikseen kertoa tätä asiaa, vaan niiden tekee muutenkin mieli lonkotella kitaansa. Varmuuden vuoksi ne yrittävät pitää nokkaansa ammollaan koko ajan uutta ruokalähetystä odotellessaan.

Joskus suu menee kuitenkin vahingossa kiinni, jos sattuu nukahtamaan.

Mitäpä muuta tekemistä pesässä olisikaan kuin nukkuminen, syöminen ja kakkaaminen. Kun joku poikasista alkaa pyllistellä, emo seuraa toimitusta suurella tarkkaavaisuudella ja poimii kakkapaketin suoraan nokkaansa.

Paketissa näyttäisi olevan jonkinlainen kelmu tai kuori päällä. Ei se ainakaan sottaa eikä valu.

Emo nielaisee paketin. YÄK! Ehkä se aikoo myöhemmin kakaista sen ulos kuvustaan ja pudottaa jonnekin kauas pesästä, etteivät ketut, kärpät, valokuvaajat ja muut petoeläimet löydä paikalle kakkavuoren perusteella.

Koska lapset ovat jo isoja, ne eivät enää nukukaan koko matojen välistä aikaa vaan huoltavat höyheniään ja levittelevät ja huiskivat uljaita siipiään. Kohta niitä tarvitaan.

Luulin, että tuo sotkuhöyheninen mamma oli yksinhuoltaja, mutta eipäs sentään! Lähempi tarkkailu paljasti, että hänellä on rakastava puoliso, joka osallistuu tasavertaisena sekä pentujen ruokintaan että kakansyöntiin (vaikka onkin onnistunut pitämään asunsa siistinä). Hän esiintyy kahdessa ensimmäisessä kakkakuvassa.

Tässä vielä yhteiskuva koko perheestä. Näin kesäpäivänseisauksena aurinko paistaa tuonne liiterin takuseenkin. Toivotan menestystä nuorelle perheelle ja suloista sydänsuvea sinulle.

Nyt vain odotellaan

Pesätilanne

- NÄLKÄ!

Viimeisessä talitintinpesässä on vielä ainakin kaksi poikasta, jotka eivät ole uskaltautuneet maailmalle. Ovat kuulemma katsoneet netistä säätiedotusta ja odottavat myrskyn tulevan ja menevän ensin.

- NÄLKÄ!

Osa poikasista on jo ulkona säiden armoilla, vaikka eivät osaa vielä lentääkään kuin 67 cm kerrallaan.

Ruokatilannehan on sinänsä tänä vuonna mitä mainioin. Pöntöstä kurkkivien poikastenkin täytyy aivan väistellä nokkaan lentäviä öttiäisiä.

Emojen homma on kerätä niitä ja toimittaa perille.

- Ei tässä lepäämään jouda hetkeksikään. Ja taas mentiin!

- Nukutaanko siellä, lähetys tulossa!

- No? Koska seuraava tulee? Ainaskin minuutti mennyt jo ilman ruokatoimitusta!

- NÄLKÄNÄLKÄNÄLKÄNÄLKÄ...

- Siinä sulle, nokka tukkoon!

Toimitetaan perille asti.

Samaan aikaan toisaalla: Sepelkyyhkyjen pesässä on kaksi rumaa lasta.

Räkätti on hylännyt vanhan, tyhjän pesänsä ja perässä mankuvat töpöhäntäpoikaset ja perustanut uuden hautomispisteen.

- Ethän sä olis enää tarvinnu näitä pitkiä trukkilavoja?
Eiks halkohommat pitäis olla tehtynä jo?

Huutoa suviyössä

Meitä on sellaisia, jotka emme ole niin taitavia nukkumaan kuin jotkut muut. Paitsi aamupuolella minua kyllä nukuttaa lahjakkaasti.

Moninaisten muiden nukkumisneuvojen muassa kerrotaan, että makuuhuoneen pitää olla hyvin tuuletettu, pimennetty ja hiljainen.

Tuuletuksen takaamiseksi ikkuna on auki. Tämä jo sinällään häiritsee pimennystä, kun verhot heiluvat. Etenkin se häiritsee hiljaisuutta.

Linnut eivät auta yhtään!

Mustarastas on aloittanut uudestaan loilotuksensa, lienee silläkin jo ensimmäiset poikaset pullautettu pesästä, mutta ei se minua haittaa. Eikä satakielikään, mokoma huutonokka, koska älyää öisin pysytellä tuolla hieman kauempana joenrantapusikossa. Punarintakin liruttelee iltayöllä, vaikka sen olisi pitänyt tukkia turpansa jo kuukausi sitten. Tänä vuonna eivät aikataulut päde. Mutta kyllä minä sen punarinnan kestän ja nukahdan ihanasti jo hieman puolenyön jälkeen.

Mikäs on pesiessä, kun kirvoja ja muita öttiäisiä riittää!

Räkättirastaiden pesintä on onnistunut yli äyräiden, ja nyt on nuoria räksiä joka puolella. Asun rintamamiestalon yläkerrassa, ja molemmissa päädyissä on ikkunat auki aiemminmainitun tuuletuksen vuoksi. Nykyisten räksäsuhdanteiden vallitessa riittää räkättävä ja kitisevä joukkio kummankin avoimen ikkunan taakse. Emolinnuilla on jo uusi pesintä menossa, ja silloinhan täytyy metelöidä minkä kerkiää, ilmeisesti. Koska ilma on päivisin muutenkin niin täynnä lintujen huutoa, etteivät räkätit koe erottuvansa kyllin selvästi, ne ovat ratkaisseet ongelman aloittamalla silloin, kun on vähemmän kilpailua: Varttia vaille kaksi, yön pimeimmällä hetkellä.

Töpöhäntäinen pentu vaatii vielä cateringia.

Kirjosieppo laulaa nyt vasta ensimmäisiä kierroksia, ja sitäkin kiihkeämmin. Aloittaa klo 03.19 ja jankuttaa säettään siitä lähtien 12 kertaa minuutissa eli joka viides sekunti. Tulin kellottaneeksi tämän suorituksen. Ihanin laulupuu on siinä minun ikkunani takana, tietysti.

Mainitsin aikaisemmassa postauksessa käen, joka kukahtaa aina vain kerran. Se olikin vasta äänen avaus. Heti kun käki käänsi kalenteristaan esiin kesäkuun, siitä sukeutui varsinainen yökukkuja. Nyt se kokeilee ennätyksiä: jaksaako kukkua tauotta aamukolmesta neljään? (Jaksaa!)

Talitiaisista osa ruokkii jo poikasiaan puiden oksille ja suunnittelee toista pesintää, nimittäin ne jotka huutavat ti-tyy, ti-tyy ja tiit-tiit-tiit. Sillä, joka huutaa tyyt-titi-tyyt-ti, on vielä poikaset pesässä. Kiireestä päätellen ei enää kauan.

Talitiaisten jälkeen aloittaa fasaani klo 3.30, mutta ei enää jaksa rääkyä kovin tiheään. Poikaset lienevät jo kuoriutuneet.

Pikkuvarpuset yhtyvät kuoroon heti perään, ja niistä sitä rähinää lähtee! Isot poikaset lentelevät helminauhana emojen perässä ja vaativat ruokaa römeällä äänellä. Vanhemmat linnut suunnittelevat jo uusia valloituksia ja huutelevat toisilleen tarjouksia ja uhkauksia.

Peipponen aloittaa klo 04.10, siinä on säädyllinen lintu joka antaa ihmisten nukkua pitkään. Ja kaunis laulu, miksei sitä kuuntelisi, vaikka ehkä kuitenkin mieluummin hieman myöhemmin.



Sepelkyyhky alkaa käheän huhuilunsa klo 04.21. Ei se siinä vaiheessa enää juuri haittaa. Huutakoon.

Kurkiin sen sijaan kyllä herää makeimmilta aamu-uniltakin. Hieno, kantava ääni on niillä.

Jäikös minulta joitakuita mainitsematta, no voi anteeksi. En minä voi kaikkia huudosta tunnistaa. Sellaisen ihmeen saatan vielä mainita, että viime vuonna tässä pesinyt järripeippo tykkäsi paikasta ja tuli tänä vuonna uudestaan. Lappiin ei vissiin mahtunut tai jotain. Tänne se sopii viherpeippojen väleihin ryystämään, nekin nimittäin ovat uudelleen alkaneet möykätä.

Taas linnut laulujaa-an-sa visertää kauniisti, kuten virressä niin ihanasti veisataan. Onhan se hyvä että joitakuita laulattaa. Ja minä voin aina ottaa päikkärit.