sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Paksun poikaystävä

Paksulla on ystävä.

Nyt joku fasaanien sielunelämää paremmin tunteva henkilö, sikäli kuin sellaisia on, saa kertoa, mistä tässä on kysymys.



Kuvassa takana Paksu ja etualalla hänen ystävänsä Pipo. Siis tuo, joka tässä näyttää paksummalta.



Paksu ja Pipo esittivät merkillisiä tanssikuvioita ympäri pihaa. Vaikka he välillä olivat vähän nokkivinaan maata, suurimman osan ajasta he tuntuivat ajattelevan vain sijaintiaan ja suuntaansa toisiinsa nähden. Aluksi mentiin muutama juhlallinen kierros pusikon ympäri, sitten siirryttiin aukeammalle paikalle.



Pipo johti ja Paksu seurasi. Kun Pipo otti pari askelta johonkin suuntaan, Paksu riensi heti kulkemaan sinnepäin. Sitten Pipo tyssähti paikalleen ja Paksu palasi. Pipo vain lähinnä kääntyili, Paksu ravasi ympärillä.



Pipo pörhisteli itseään kuin kosioretkellä. Tästä asennosta on aikaisempaa kuvamateriaalia täällä ja täällä. Mutta en ole ennen nähnyt kukon pullistelevan noin ilman, että paikalla on kana.



Lopulta kuviokävelijät siirtyivät kohti tontin takapusikoita, Pipo edellä (yhä melko pörheänä) ja Paksu perässä.



Sinne he hävisivät yhdessä. Mitä tulisi ajatella tästä?


29 kommenttia:

  1. Meillä on pihalla viihtynyt kolme kukkoa koko talven ihan sulassa sovussa, olisivatko veljeksiä?! SItten tuli reviiritappelut. Yhdestä tuli kaikkien fasaanikukkojen pomo ja tämän reviiriin omistaja. Kaksi muuta saa käydä pikaisesti ruokintapaikalla, mutta sitten saavat häipyä sinne Nevadaan. Kohta pomo kerää itselleen niin ison haaremin kun pystyy. Tavallisesti se ollut 3-5 emäntää. Olisiko tässäkin jokin reviirijuttu kuitenkin. Ei siinä kovin karmeaa kahakointia tarvittu kun tiedettiin kuka on kuka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on näiden lisäksi myös muita kukkoja. Olen vuosien mittaan katsellut niiden touhuja jonkun verran, mutta tällaista en ole nähnyt ennen. Olen nähnyt kukkojen tappelua ja olen nähnyt, miten alempiarvoiset kukot väistävät reviirin pomoa, kun ruokailevat sulassa sovussa. Olen nähnyt, miten veljekset käyskentelevät yhdessä. Tämä ei sovi mihinkään näistä kuvioista. Pipo käyttäytyi niin kuin Paksu olisi kana. Paksu ei käyttäytynyt niin kuin kana, mutta ei myöskään niin kuin kukko. Hänhän on jo ollut kevätfiiliksissä, pörhistellyt kanoille ja kiekunut. Hänen olisi kuulunut yrittää ajaa Pipo pois. Mutta hän suhtautui ystävällisen kiinnostuneesti ja hakeutui jatkuvasti Pipon läheisyyteen.

      En silti väitä tietäväni kaikkia fasaanien elämän koukeroita. Nytpä olen tällaisenkin nähnyt. Koitan vain pysyä kärryillä siitä, kuka on kuka, että pystyn seuraamaan kuinka jatkossa käy. Valitettavasti meillä on keskenään aika saman näköisiä kukkoja tänä vuonna. Neljä päivää aikaisemmin kuvasin oikein nätin pipopäisen nuorukaisen, jolla on kuitenkin leveä sepel myös niskassa, kun Pipolla ei ole niskassa valkoista ollenkaan. Heitä voi olla vaikea erottaa, elleivät venyttele niskojaan minuun päin. No, katsotaan :)

      Poista
  2. They are very photogenic !!
    Greetings

    VastaaPoista
  3. Mitä tässä ihmettelemään, fasaanienkin eduskunta on hyväksynyt uusia lakeja..♥☺♥☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovastihan se siltä näyttäisi. Tosin ei fasaaneilla ole mitään kieltolakeja koskaan ollutkaan. Homoseksuaalisuutta esiintyy tuhansilla eläinlajeilla, homofobiaa vain yhdellä.

      Poista
  4. Olisko niillä revirineuvottelut menossa? Harmi, että en tunne ketään fasaanikuiskaajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä jo melkein luulin olevani sellainen, mutta tämä oli minulle uutta.

      Poista
  5. Avara luonto -ohjelman säännöllisen seurannan pohjalta veikkaisin jonkinlaista reviiritanssia. Oli mitä oli, mielenkiintoista seurattavaa varmaankin. Meilläpäin ei juuri fasaaneja ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallisesti reviirien rajoilla esitetään varsin perinteistä kukkotappelua, sellaista, missä hypitään vastakkain ilmaan kynnet edellä. Nämä näyttivät olevan oikein hyvissä väleissä siihen verrattuna. Tosin ne tappeluesitykset ehkä tulevat myöhemmin, alkukesästä, kun reviirit ovat melko vakiintuneet ja kanat jo hautovat. Saattoi tämä olla jotain alkuvalmistelua? Tai niin kuin Rantakasvi ehdotti, kyseessä ovat neuvottelut! Nämä ovat moderneja kukkoja, he eivät turvaudu väkivaltaan!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Thank you, Lukasz! I just don't understand their behaviour. Any ideas?

      Poista
  7. Minulle tuli mieleen Riku-koiran tapa pörhistellä toisille uroskoirille ja raapia maata. Eräänlaista "mä olen kova kaveri"-esittämistä muille uroksille. Ehkä fasseilla on samantyyppisiä tapoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla, vaikka en ole ennen nähnyt. Toisessa kukossa se ei kylläkään herättänyt a) halua paeta paikalta tai edes vähän väistää, b) halua hyökätä tai c) halua pörhistellä takaisin. Mielenkiintoista!

      Poista
  8. Ehkä toi Paksu on vain viehättävä myös Pipon mielestä? Olis kiva nähdä jos ne vaikka myöhemmin adoptoisivat jonkin poikasen. Kurja kun mun lähistöllä ei just ole fasaaneja, niitä on kyllä kiva seurata. Meillä on vain kovin vikkeläkinttuisia rusakoita jotka vilahtelevat pareittain iltahämärissä ja innostavat mun koirat haukkumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä tuo Paksun ja Pipon kuviokävely minustakin näytti. Rusakoille täytyy varmaan maalata väritäplät selkään, että ne erottaa toisistaan ja pystyy sitten tarkkailemaan niiden touhuja...

      Poista
  9. Preciosas fotografías y bonito blog, me ha gustado mucho, me hago seguidor. Saludos desde España.
    http://faunacompacta.blogspot.com.es/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ¡Muchísimas gracias Germán, bienvenido! ¿Tal vez tú podrías explicar lo que se ve en las fotos? A mí me parece que un gallo faisán esté cortejando a otro. Nunca he visto semejante cosa.

      Poista
  10. Mä tänään seurasin kans urosfasaaneja tossa tovin kun ne pyörivät tontilla ja naapurin tontilla. Hyvässä sovussa kolmekin urosta paineli tuossa meneen. Ehkä on vielä aikasta tappeluille tai jotain...? Naaraitakin on näkynyt mut harvakseltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän niissä naaraissa on, että niitä ei näy vaikka olisi kanoja puskat pullollaan. Meilläkin kaikki kukot ovat olleet hyvässä sovussa sikäli kuin olen voinut huomata, mutta tämä on eka kerta kun minusta näyttää kukko kosiskelevan toista. No, luonto on ihmeellinen.

      Poista
  11. Ei oo vielä kevät ehtinyt niin pitkälle. Luulenpa, että tilanne selkiää vielä kukkotappeluksi. Niin kivaa kuin olisikin voida hoitaa kaikki sopuisasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä sitten raportoin tilanteen kehityksestä, jos satun huomaamaan.

      Poista
    2. Kiva, odottelen. Otsikkosi on, muuten, hiukan johdatteleva mielestäni. Olisiko se voinut olla vaikka: Paksu sai kaverin.

      Poista
    3. Olisihan se voinut olla. Tässä kaveruudessa on kuitenkin aivan erilainen elekieli kuin kaikissa muissa fasaanikukkojen kaveruuksissa, joita olen päässyt tarkkailemaan.

      Poista
    4. OK, minun kokemukseni fasaanikukoista on todella vähäiset! Odotan kiinnostuneena jatkoa.

      Poista
  12. Mitä mä sanoin tuolla aiemmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen melko vakuuttunut siitä, että olit oikeassa, ja tästä lähtien uskon sinua aina.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...