tiistai 15. heinäkuuta 2014

Grillimakkarat testissä

Testiryhmämme kokoontui tekemään palveluksen ihmiskunnalle. Tavoitteenamme oli testata luomugrillimakkarat, ettei muiden tarvitse vaivautua. Tuloksen valmistuttua voi kukin tästälähin ostaa vain parasta.

kuvassa häviäjä

Valitettavasti emme saaneet mistään kaikkia haluamiamme makkaroita. Tämähän on meille luomun ostajille tuttua. Vaikka kaupan hyllyssä olisi tuotteelle paikka, se on usein tyhjä. Liikkeessä, josta tähän asti on saanut tuotetta, ei yhtäkkiä enää ole sille hyllypaikkaa ja kukaan ei ole siitä koskaan kuullutkaan.

Siksipä tässä julkaistaankin vain ensimmäisen osakilpailun tulokset. Lisää tuloksia saadaan, kunhan saadaan jostain niitä hemmetin makkaroita.

Grillimakkaroiden puutteessa otimme kisaan mukaan pari muuta makkaraa, jotka eivät varsinaisesti kuuluneet sarjaan. Tässä karsintaerässä kilpailivat:


1. Pajuniemen Premium-grillimakkara luomulihasta
2. HK:n luomu-Kabanossi
3. Zimmermannin luomu-Rostbratwurst
4. Pajuniemen Herkkunakki luomulihasta

Huomaathan, että kyseessä oli sokkotesti. Testiryhmällämme ei ollut aavistustakaan siitä, mitä he söivät. Umpimähkään joutuivat arvioimaan, mitä suussa oli ja miltä se siellä tuntui.

Makkaroille annettiin pisteitä vain asteikolla hyvä-huono. Parhaaksi arvioitu makkara sai neljä pistettä, huonoin yhden. Tällä pisteytysjärjestelmällä haettiin hajontaa tuloksiin. Lisäksi annettiin vapaamuotoisia sanallisia arvioita.


Kuvassa kolme testiryhmän jäsenistä: Täti Sininen, Täti Vihreä ja Täti Oranssi. Tässä tai jossain muussa järjestyksessä. Kuvasta ilmenevät myös lisukkeet. Vahvin sallittu sinappi oli Savuhovin Kipu. Tästäkin käytiin hieman keskustelua, koska tuoteselosteen mukaan Kipu-sinapissa on enemmän Naga Morich -chiliä kuin mitään muuta ainetta, vesi mukaan lukien. Onko se siis sinappia vai chilikastiketta? Kipu päätettiin hyväksyä pöytään, mutta vahvempaa kotitekoista sinappia ei. Perustelu: kyseessä on makutesti, joten makuhermoja ei kannata käristää olemattomiin juuri kun niitä tarvittaisiin.

Testin tulokset:


Testin voitti Pajuniemen Premium-grillimakkara pistein 14/16. Voittajasta sanottua mm: "perinteinen lenkkimakkara", "lihaisa","paksu", "paksuin kuori", "mausteinen", "tasainen koostumus", "rakeinen suutuntuma", "hyvä perusmakkara".

Toiseksi tuli saman valmistajan nakki. Sitä luonnehdittiin mm. näin: "maukas", "voimakassuolainen", "perinteinen", "maistuu perusnakilta", "sitkeä kuori", "tasainen rakenne", "mieto maku". 11/16.

Braatwursti jakoi mielipiteitä, mikä onkin luonnollista, koska sitä on vaikea verrata tavallisiin grillimakkaroihin. Suurin osa ei tykännyt siitä tässä sarjassa, mutta yksi arvioi sen testin parhaaksi. Arvioita: "mausteinen, lihaisa", "hyvää valkosipulimajoneesin kanssa", "hyvät mausteet" "kiva rakenne" "ei kuulu joukkoon" "hapan, yrttinen", "pippurinen" "ei grillimakkara". 8/16.

Huonoimmin menestyi HK:n luomu-Kabanossi, 7/16. Luonnehdintoja: "hötöinen, pehmeä", "eniten jauhomakkaran oloinen", "mieto maku", "makea", "ohut kuori", "jauhomainen", "enempi mausteita kuin 1:ssä, vielä tasaisempi", "tasainen rakenne, jauhoinen". Kabanossissa onkin lihaa vain 75%, joten lihaisiin luomumakkaroihin tottuneelle suutuntuma voi olla outo. Ei tosin Pajuniemenkään makkaroissa ole lihaa kuin 84%.

Nyt sitten pitäisi löytää jostain Maalahden Luomun Marskiwurstia. Helpommin sanottu kuin tehty! Ja entäs Ilmajoen Makkaramestarit? On heilläkin luomugrillimakkara, mutta mistäs sitä saa? Näitä jos löytyisi, laitettaisiin ne kisaamaan voittajaa vastaan.

Lenkit arvioidaan erikseen myöhemmin, eikä nakkejakaan ollut alunperin tarkoitus ottaa mukaan tähän kisaan. Kisatkoon keskenään. Mutta tiedätkö jonkun luomugrillimakkaran, jota ei vielä ole mainittu? Paljasta tietosi ja kerro vielä, mistä makkaraasi saa. Me testaamme!




10 kommenttia:

  1. Varmaankin testaatte vain kotimaisia makkaroita ? Pirkka merkkinen luomu grillimakkara (valmistaja PAjuniemi) , Luomupepperetti (Etelän luomuosuuskunta). Nämä löytyi googlella, pirkkaa varmaan saa helpommin.

    VastaaPoista
  2. Ja vielä näyttäisi löytyvät Järvisuomen Portin Ukko-Pekkaa luomuna...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Olihan tuossa joukossa saksalainen braatwursti, mutta grillimakkaroiden suhteen voisimme pysytellä niissä, joita kotimaasta pystyy edes joskus ja jostain löytämään. Lähdemme nyt haeskelemaan näitä, ja kunhan testiryhmä on taas saatu kasattua eri puolilta Suomea, jatkamme uhrautuvaa työtämme ihmiskunnan parhaaksi.

      Poista
  3. Siis mahtavaa! Kerranki testissä mukana oikeeta sinappia ja ainoaa oikeeta olutta eli olvia. Tosin ihan liian vähän! Tai eihän se mulle enää kuulu, kun en maailmanparasta olutta(kaan) enää nauti.

    Meillä herkutellaan aivan oikeesta hevosesta teyllä makkaralla. Sitä saa naapurin naapurista, epäsäännöllisesti. Naapurin naapurin emäntä tekee sitä ja käy pihoissa myymyssä. Minimiostosmäärä on 5 kg. Siinä syy jenkkikaapin hankintaan maalle.

    Mielenkiinnolla oottelen lisätestiä. Otahan sillon kuva niin että oot itekki jonku värisenä kuvassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisätesti tulossa heti kun vaan. Kotitekoinen makkara tietysti voittaisi kaikki testit. Ajatteles, että kuva-alueen ulkopuolellakin saattaa olla olvia!

      Poista
    2. No siitä aattelin kun yhessä kuvassa näky vaan sikspäkin kulma olvia. :D

      Poista
  4. Kiitos tästä testistä :) lisää tämmösiä!

    VastaaPoista
  5. Jouduin juuri antamaan kotikaupassamme taannoin palautetta, kun kyseessä on iso marketti, mutta luomukohdat aina ammottavat tyhjyyttään. Äidyin oikein pitkällisesti valittamaan asiasta - tosin yritin olla rakentava - että ymmärrättekö, että tyhjä hylly on merkki siitä, että ihmiset haluaisivat näitä ostaa! Toivottavasti meni viesti perille. Henkilökunnan edustaja näytti pitkän linjan lihamestarilta, joten ajattelin, että nyt jos koskaan kannattaa avata suu.

    Kiitos, hyvä testi. Luulen, että olisin äänestänyt braatwurstia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti on myös luomutuottajilla toimitusvaikeuksia, ainakin näin kaupassa kerrotaan. On kai niin pienistä määristä kyse, myös heidän raaka-ainetoimittajillaan. Toivottavasti jatkossa saataisiin lisää toimitusvarmuutta!

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...