sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Laitumelle!

Kun vieraat oli kutsuttu laidunkauden avajaisiin toukokuun kymmenenneksi, ne myös pidettiin silloin, vaikka heinä ei ollutkaan kasvanut mahaan asti. Pari viikkoa sitten näytti vielä hyvältä, mutta kylmän jakson aikana kasvu tyssäsi tyystin. Vaan onhan silti kiva päästä laitumelle! Mahtuu siellä paremmin juoksentelemaan kuin pihatossa. Ja voihan laitumellekin tuoda heinää ja härkäpapua.

Näin siis Bosgårdin kartanossa lauantaina.


Vanhemmat ja arvokkaammat daamit ymmärtävät, mitä hyvään käytökseen kuuluu, laskeutuvat ajoneuvosta arvokkaasti ja pysähtyvät poseeraamaan, vaikka valokuvaajien hyörinä välillä kyllästyttäisikin. Nuorisolla ei vielä ole käytöstapoja, mahtavatko oppia niitä milloinkaan! Mutta juuri siksihän tänne nuorten neitien laidunopistoon on palkattu elämää nähnyt ja kokenut ohjaaja (tässä kuvassa vallattoman pikku poikansa J:n kanssa).



Laidunopiston neitokaiset poistuvat kieseistä hieman eri tyylillä silmissään katse, joka kertoo täydellisestä päämäärätietoisuuden puutteesta, etten sanoisi pihalla olosta. Madamen opastusta kaivataan kipeästi!

Ovenkahvassa toinen Bosgårdin isännistä, Aarne Schildt.



Mitähän noista nuorista tulee.

No, kun hyppelee ja kirmailee, kehittää itselleen hyvät lihakset. Kesän aikana voi tulla parisataa kiloa lihasta lisää. Kaikkein tärkeintä nuoren neidon elämässä on kuitenkin löytää Se Oikea ja perustaa perhe. Uskallan povata, että onni kohtaa näitä neitejä kesälaitumella.




13 kommenttia:

  1. Niihän noi näyttää käyttäytyvän (viskaavat takajalkoja) ku hiehot ekaa kertaa laitumelle päästessää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se näyttää, vaikka ovat tähänkin asti päässeet liikkumaan vapaasti sekä sisällä että ulkona. Mutta ei siellä ollut näin paljon tilaa eikä maassa kasvanut tuoretta ruohoa! Syytäkin vähän viskellä sorkkia ilmaan.

      Poista
    2. P.S. Tosin ei ole näille eka kerta, olivat viime kesänkin laitumella. Nyt ovat jo vuoden vanhoja.

      Poista
    3. Mitä?? Ei oo viel astutettu!! No pitää olla pätäkkää perstaskus jos on tollee varaa hiehoi pitää. ;D

      Poista
    4. Se Oikea pääsee laitumelle yhdessä neitien kanssa koko kesäksi. He hoitavat tämän fyysisen puolen rakkaussuhteessaan ihan ilman apua. Tämä on kallista pihvikarjaa. Hosumalla ei tule kuin tarjousjauhelihaa.

      Poista
  2. Ihania elukoita. Voi, pääsisipä vielä joskus katsomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruotsissahan tällainen laitumellelaskutapahtuma on järjestetty jo vuosikausia monilla nautatiloilla. Nyt tapa on kotiutumassa tännekin. Varmasti vielä pääset.

      Poista
  3. On ne niin riemukkaan onnellisia laitumelle pääsystä!

    VastaaPoista
  4. Aloin itkemään :D, niin ihania. Jokaisen lehmän tulisi saada elää noin. Mikä riemun määrä voi eläimellä olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh noh, eipäs itketä! Asiaan voi vaikuttaa. Älä osta tehotuotettua lihaa.

      Poista
  5. Onpas siellä vauhti päällä - hyvä! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on hyvä, että pihvit saavat liikuntaa ja nauttivat elämästä.

      Poista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...