perjantai 21. kesäkuuta 2013

Lehtokotilot


Meillä on lehtokotiloita. Nyt voi sanoa, että aika paljonkin. Viime ajat ovat olleet heille hyviä.

Tuo kourallinen löytyi yhdestä mustaviinimarjapensaasta. Luultavasti kaikkia ei löytynyt. He eivät ymmärtääkseni olleet pensaassa syömässä, vaan viettämässä hidasta elämää, koska oli kuuma päivä.

Kuivan, kuuman, liian kylmän tai muuten vaan tylsän ajan he nimittäin viettävät vetäytyneenä kukin omaan kuoreensa. Kuoren suu liisteröidään kiinni ohuella kalvolla (niitä näkyy osalla kuvassakin). Tämän voi tehdä maassa puskanjuuressa karikkeen joukossa, mutta hyvin suosittu tapa on sulkea oviaukkonsa tukevammin liimautumalla esimerkiksi jonkun leveän lehden alapinnalle roikkumaan, näin:


Myös muita sileitä pintoja, kuten vaikkapa seiniä, voi käyttää tarkoitukseen. Syksyn tullen monet kiipeävät talon seinää toisen kerroksen korkeudelle asti.

Nämä yksilöt olivat siis retriitissä mustaviinimarjapensaassa. Mikä sen parempi paikka. Varmaan ihana tuoksu, kun sulkee ovensa mustaviinimarjanlehdellä ja vetäytyy kammioonsa mietiskelemään.

Syömiseen on eri kasvit kuin nukkumiseen. Lupiini on hyvä ruokakasvi.


Ehkä jotkut kasvit ovat vain seurustelemista varten? Lehtokotilo kiipeää ketterästi melko ohueenkin korteen.


Mieluisinta ruokaa vaikuttavat kuitenkin olevan kuolleet kasvinosat. Saattaisiko lehtokotilo ollakin hyödyllinen hajottaja? Toinen mieliruoka on kuollut lehtokotilo. Hyvä tapa kerätä niitä onkin tallata yhden päälle ja käydä tunnin kuluttua noukkimassa aterialle kokoontuneet sukulaiset. Voi niitä kerätä myös märästä kukkapenkistä tai kasteen haihduttua pressun tai laudan alta, jos tuo tapa tuntuu liian brutaalilta.

Sanovat, että littaan astuttua lehtokotiloa ei saisi jättää maahan. Siinä kun on hyvää proteiinia toisille lehtokotiloille. Itse kuvittelen toiveikkaasti, että linnut ovat nopeampia. Ja toivon, että ne oppisivat itsekin hajottamaan kotilonkuoria, kun kerran hoksaavat, mistä sitä namiproteiinia saa.

En kylläkään tiedä, syövätkö meidän linnut lehtokotiloita. Kotilot erittävät vaaratilanteessa neuvokkaasti jotain vaahtoa, joka varmaan maistuu kamalalta. Elättelen silti toiveita ainakin rastaiden ja fasaanien suhteen. Ja sitten kun saan kanoja, ne kyllä varmaan...

Toisaalta, nyt kun joka askeleella kuuluu saappaiden alta rusahtelua, kuka niitä kaikkia allejääneitä kotiloita ehtii poiskaan keräämään.

Se nyt vaan on niin, että kotiloille ei mitään mahda. Ei auta myrkky eikä lasimurska. Olutansan ne juovat suihinsa ja hopertelevat laulaen kotiin piikkilankaesteiden yli. Voihan niitä kerätä, mutta eivät ne sillä lopu. Tänään keräsin ja hukutin saippuaveteen tämän ämpärillisen:


Eikä sillä ollut pihamme kotilokantaan mitään vaikutusta.

Seuraavaksi balettikotilomme Natasha esittää ruusutanssin. Siinä henkilö ylittää kaikki esteet päästäkseen mielitiettynsä luo. Kas näin:







Löysin tänään takapihan perimmäisestä äärestä valkoisen lehtokotilon. Mikähän noissa meidän perukoissa on, sieltä löytyy myös valkoisia varjoliljoja ja pioneja? Muissa osissa tiluksiamme ne ovat vaaleanpunaisia. Vitivalkoisia akileijojakin kasvaa ainoastaan liiterin takana ojassa, tontin rajalla. Outoa.

Miljoona lehtokotiloa, alakerran isäntä ja minä toivotamme kaikille upeaa kesäpäivänseisausta!

jin & jang

10 kommenttia:

  1. Niin kaunis kuin tuo alimmainen kuva onkin, niin yäk! Teidän pihassa on sitten koko plutoona kotiloita, meillä on toistaiseksi vähemmän. Teillä ne myös pääsevät harjoittelemaan harrastustoimintojaan enemmän, en ole täällä nähnyt heinissä kiipeilyä;)
    Joku suositteli Ferramol-nimistä ainetta, en ole kokeillut. Tuhkaa kylläkin, muutaman se tappoi;)

    Meidän kotilot ovat joko absolutisteja tai salajuoppoja, olut ei hävinnyt, eikä juoppoja kotiloita näkynyt lähistöllä.

    VastaaPoista
  2. Hyi kauhistus, kuinka paljon niitä on. Voimia ja intoa niiden poimimiseen!!!!

    VastaaPoista
  3. Lehtokotiloitahan voisi syödä ihminenkin. Minua ajatus toisaalta ihan vähän houkuttaa, mutta toistaiseksi vielä enemmän ällöttää.

    Hyvää juhannusta :)

    VastaaPoista
  4. Ennen söin etanoita, tänne muuton jälkeen ajatus on ällöttänyt. Mutta kun sivilisaatio romahtaa, meiltä ei puutu liharuokaa ;)

    Tässä on ympärillä sen verran kesannolla olevia plänttejä ja pellonreunoja, että vaikka koko pihan desinfioisi liekinheittimellä, ensi vuonna kotiloita olisi taas. Ja omatkin tontinreunat ovat niittämättä.

    VastaaPoista
  5. Huh huh. Ikään kuin unohtuivat viimeksi, nuo kotilot, siellä omenapuiden alla kesäpäivästä nauttiessa (kiitos). Nämä tunnelma-/tuokio-/tilannekuvat joita välität, ne auttavat myös kaupunkivankeudessa (?) elävää..
    Tsirp! sanoo lintufani :)

    VastaaPoista
  6. Huh, teillä tosiaan ON lehtokotiloita. Riemullista Juhannusta!

    VastaaPoista
  7. Variksen olen nähnyt syövän kotiloita, samoin siileille ne maistuvat.

    Kehuvat kotiloista tehtyä ruokaa hyväksi, pitäisi joskus kokeilla...

    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni lintu näyttää käyttävän ravinnokseen kotiloita. Harakat tulee aivan portaan pieleen etsimään kotiloita ja variksetkin tulee aika rohkeasti. Varikset näyttää syöttävän kotiloita poikasilleen. Rastaat ja kottaraisetkin näyttävät etsivän kotiloita tonkimalla nurmikkoa. Jotkut vesilinnut nousee rantanurmikolle, mutta havainto ei ole tarkka, vaikka kotiloiden etsimiseltä näyttääkin.

      Poista
  8. Kiitos kaikille kommenteista ja toivotuksista!

    Hyvää kotiloruokaa saa Porvoossa ravintola Timbaalissa. Heidän kotilonsa ovat kyllä isompia kuin meidän, taitavat olla jotain viinimäkikotiloita. Esim. ns. etanat valkosipulivoissa maistuvat ihan valkosipulivoilta.

    VastaaPoista

Kiva kun kommentoit!
Vinkki: kopioi tekstisi muistiin ennen kuin painat "julkaise"!
Blogger syö hyviä juttuja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...