perjantai 31. heinäkuuta 2015

Kiipeilyharjoituksia


- Meistä voi ehkä tulla isona lintuja. Siksi ruvettiin jo harjottelemaan pesäntekoa.



- Heinähäkki? Mikä? Tää on kylläkin pupulinnunpesä. Sen on hyvä olla katonrajassa kaiken varalta. Tänne mahtuu neljä pupulintua.



- Mikä hieno poikaskatras, eikö? Ja niin kauniin värisiä kaikki!



- Mutta eivät vielä oikein hyvin ylety syömään tästä tuoreheinähäkistä. Voi voi.



- Mammaaa, me ei yltytä!



- No mitä? Ai eiks ois saanu vai? Ei ollu sanottu! Jaa miten? Ei kerrota! Mahtuuhan tosta verkonsilmästä pusertautumaan, eikö? No sit vaan hyppää ja pusertautuu vauhdissa. Tee perässä.


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Lintujen myrkyttäminen

Koska tähän blogiin on joku löytänyt sellaisellakin hakusanalla kuin "lintujen myrkyttäminen", päätin luovuttaa puheenvuoron asiantuntijoille:


- Mepäs kerromme sitten, kun meillä on näkemystä. Olemme viettäneet näitä kauniita kesäpäiviä Keskeneräisen ja joen välisellä rypsipellolla.



Ihan vaan nauttineet olostamme ja tankanneet etelänmatkaa varten. On ollut mukavan sateista. Vallan hirmuisesti etanoita, sammakoita, viljan tähkätupsukoita.



No sitten yhtenä kauniina päivänä tämä. Kyllä varmaan niin oli päivä, katso miten aurinko heijastuu ikkunaklasista. Oli monta tuntia auringonlaskuun vielä. Härkkine tuli meidän pellolle ja alkoi kaasuttaa. Aloitti tuolta jokivarren pöpeliköstä, mutta sitten se siirtyi ylemmäs, ihan meidän ruokapöydälle.



Aluksi me koitettiin olla niin kuin ei huomattaisikaan tätä hyvien tapojen puutetta ja etikettirikkomusta.



Mutta se kaasu oli kitkuisen katkuisaa ja meni nokkaan, alkoi köhityttää. Ja härkkine kulki edestakaisin edestakaisin takaisin ja edes, ja koko ajan se tuli lähemmäs. Me jouduttiin väistämään aina vaan pitemmälle, ole siinä sitten niin kuin et olisikaan!



Ihan rupesi kutittamaan höyhenten tyviä se haju. Ja vielä seuraavanakin päivänä.



Enkä nyt sano tätä sillä, että meitä kurkia pitäisi jotenkin erityisesti suojella! Ehei, kyse ei suinkaan ole vain meistä! Siellähän oli pelto täynnä porukkaa, niin kuin joka päivä! Kaksikymmentäkaksi sepelkyyhkyä lehahti lentoon sen härkkineen edestä, ja joka korren välissä pikkulinnut ajoivat takaa pörriäisiä ja sörriäisiä. (Sanomme nyt niitä linnuiksi tässä, vaikka ne ovatkin niin surkean pieniä).



Yksi varsin epäsuhtainen kaveripari oli myös liikkeellä. Älkää nyt katsoko, näytän vähän siivellä sinnepäin. Tuolla koiranputkikossa.



Ollaan taas niin kuin ei mitään, mutta huomaatteko: rusakko ja varis seurustelevat keskenään! Me emme suinkaan ole spesistejä, mutta tuo tuollainen ei ole luonnollista!



Me paheksumme vain sanattomasti: HYI!




Ei katsota sinnepäin, ehkä ne älyävät lähteä.



Noin. Perversseiltä petti hermo.

Mutta mitäs minun pitikään lausua varsinaisesta asiasta, meni mielestä. Mikäs se asia olikaan. Paljon oli väkeä kuitenkin.



Kaksi päivää myöhemmin rypsi alkoi jo kukkia. Yllättäen pellossa tuli vastaan kuollut raja. Niin kuin oja, mutta ilman kuoppaa. Ilman vettä ja namisammakoita. Pelkkää eimitään. Mikähän se on?



Aluksi aioimme harppoa siitä yli varovasti,



... mutta eihän maltettu olla syömättä siitäkin kohdasta. Pelto oli jotenkin erilainen kuin ennen, ei niin hyvän hajuinen, mutta ruokaa oli tosi paljon. Kuolleita sörriäisiä ja pörriäisiä vaikka millä mitalla. Löydettiin pari kylmää pikkulintuakin. Nami.

Ja niitä ojia olikin kaksi, ja sitten taas kaksi ja kaksi ja monta ja monta. Joten ei ne varmaan olleetkaan mitään erikoista.



Nyt tämä pelto kukkii jo ihan kunnolla. Tosi hyvä ruokapaikka se on. Kutsutaan aina kaveritkin syömään, kun nähdään niitä. Tuossa pellon vieressä on paikka, josta nousee savua ja jossa seisoo ihminen katselemassa tänne pikku laatikko kädessä. Se ihminen aina laittaa sormet korviin, kun me huudellaan kutsuja kavereille. On meillä melko kantava ääni, en tahdo olla turhan vaatimaton sen suhteen. Hyvin kuuluu kutsu, ja kauas.

Meitä tulee joka päivä lisää.




keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Puput maailmalla


- Hui! Mikä sä oot?



- Oon ehkä tullu ulos pesästä, mut en oo ihan päättäny vielä.



- Jos nyt sit. Mitähän tää on?



- Okei, heinää. Täähän on aika hyvää.



- Päivää. Eikös me ole tavattu aikaisemminkin jossain?



- Minä autan mammaa tän apilanlehden kanssa, kun se ei ehkä itte jaksa.


sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Vapauteen!


- Me tehtiin se! Me muutettiin! Tää ei ookkaan mikään kesämökki, tää on kartano! (Enkä mä oo tosiaankaan mikään musta, kato vaikka!)



- Nii emmuuten minäkää! Mut kato, meidän kartanolla on nurtsilattia!



- Nyt meitä vaan pompituttaa koko ajan, tää on nii hianoo!
- Mä osaan pukitella! Juaksen siksakkia! Ryntäilen!



- Kato! Eikä tässoo viä pualetkaan! Meillä kävi säkä!


Samaan aikaan toisaalla:


- Ah, mikä rauha ja hiljaisuus! Lopultaki saa syödä kaikki herkut ite! Ja järjestää asiansa niin ku haluaa. Et voi kuvitella mikä määrä sotkua nuorista tulee, ja mulla oli niitä täällä vielä kaks! Siivoojan oli pakko asentaa toinen vessa tähän keskelle ruokasalia! Eikä nuoretmiehet meinanneet osua siihenkään, yök, mikä haju! Nyt alkaa siisteys ja järjestys. Otankin ruuan päälle ansaitut päivänokoset, kun ei enää nuoriso juokse ympyrää joka paikassa.


Samaan aikaan varsin lähellä:


- Tää nukkuminen alkaa käydä tylsäksi. Eikös lähetä tutkimaan tätä rööriä, mistä mamma aina tulee?
- Ehkä sen toisessa päässä on mamma! Jei, jos löydettäis se ni sit ois aina ruoka-aika!



- Tähän asti vaikuttaa turvalliselta. Mikään ei oo vielä syöny mua.



- Nyt minä! Pois alta!



- Jee, täältä tullaan, maailma!


torstai 16. heinäkuuta 2015

Kaksi pesällistä paistikkaita


Maxin poikaset ovat jo yli kaksiviikkoisia, mutta laiskottelevat vielä syntymäsijoillaan. Ne osaavat tehdä kaikenlaisia kanitemppuja kuten rapsuttaa takajalalla korvan takaa tai nuolla toisiaan niskasta. Silmät ovat auenneet, mutta pimeässä pesäkopissa on melkein sama, vaikka niitä pitäisi kuitenkin kiinni. Asento on kääntynyt kyljellään nukkumisesta enemmän jalat alaspäin mönkimiseen. Sammakkohyppyjä harjoitellaan. Mutta tutkimusretkeilijän into ei ole vielä herännyt. Miksi lähteä mihinkään, kun tässä on hyvä.



- Me ollaan jo ihan jättisuuria. Sori ku on kuvassa muruja päässä, mut mamma antaa meidän syädä sen imetys-muru-kupista ja siinä aina vähän sottaantuu. Me ollaan itse asiassa niin suuria, että on vähän ton veikan kanssa juteltu, pitäiskö meidänki muuttaa kesämökille niinku Mixi-täti. Ei samalle mökille tiäteskään, ku ihan poikamiäsmökille. Kohta noi nölliäiset rupee ryämimään joka paikassa mattona niinku erakkoravut. Ehkä jo nyt viikonloppuna. Eihän sellasta kestä nuarenmiähen hermo. Oikeestaan voitas muuttaaki, vaikka heti. Tai ainaski ukkosen jälkeen.


- Tarjoilija on suastunu ideaan. Se sanoo, ettei meillä tarttis olla mitään asiaa mamman kupille, ettei suatta läskistytä, ja että sillähän se järjestyis. Kuulemma täälä tulee kohta ahdasta. Sehän olis sit kaikille sopiva ratkasu. Ja Mixi-täti oli ainaski ihan hurmoksessa, ku se muutti mökille. Vaik ehkä se johtu siitä luppakorvasta kenen kanssa se muutti. Mut kyl me meinataan kokeilla mökkielämää kans. Pitäähän tällasten isojen kollien jo päästä irti mamman pesästä.



- Mixi-tädin luppakorvapoikaystävä lähti takas kotiinsa. Mixi ei sitä surru kuitenkaan kauheesti, kun sillä oli muuta hommaa. Kaneista ei yleensä nää päällepäin näitä juttuja, mutta Mixi oli jo ennestään aika pullee. Siitä kyl näki.

- Ei paljo erehtymisen vaaraa!

- Tarjoilija sano, että Mixi hoiti homman tosi professionaalisti. Koko juttuun ei menny aikaa paljo mitään. Olkipesä oli tehty jo valmiiks. Ihan laskettuna aikana Mixi-täti repi mahakarvojaan pual tuntia ja sitte meni pesään karvat suussa ja oli kolme varttia siälä. Pesä on hianosti piilossa tuala alahyllyllä. Jos tarjoilija lähestyy vesipullon tai heinähäkin pualelta, Mixi loikkii ystävällisesti maiskutellen vastaan ja kattelee kauniilla silmillään. Mut jos se lähestyy pesän pualelta (ja yrittää vaivihkaa ujuttaa kameraa pesän suuaukolle), Mixi hyäkkää ku raivo härkä. Tai ainaski lähestyy sellasta vauhtia ja sellasella ilmeellä, että ihminenki ymmärtää. Tarjoilija onki antanu pesän olla ihan rauhassa. Sen pitää ny vaan odottaa, mitä sieltä tulee ulos sitte parin viikon päästä. Tai ehkä se ei malta, ja sitte se jonain päivänä kurkkasee. Mixi-tädin pesään ei niin helposti kurkitakaan ku tänne meidän pesään. Se on kesämökkimallia. Siitä ei lähe katto irti, pitää irrottaa seinä eikä se lähe ihan silleen vaan. Varsinkaan jos raivohullu mammakani raatelee sua samalla ku yrität irrottaa sitä. Ehkä viisaampi oottaa vaan ainaki vähä viälä, tekee hyvää tarjoilijalle. Kehittää luannetta.


tiistai 14. heinäkuuta 2015

Tykkään lupiinista


Wikipedia:
Suomen ympäristökeskus on voimakkaasti lupiinin leviämisen estämisen kannalla, koska lupiini on luonnossa esiintyviä kotoperäisiä lajeja syrjäyttävä vieraslaji.

Lupiini on juuttaan hieno kasvi ja maanparantaja. En ole uskaltanut syöttää sitä kaneille, koska sitä väitetään myrkylliseksi, muuten se olisi ihan täydellinen. Jotkut lupiinit ovat kuitenkin rehukasveja.


Tämä kukkaloisto on valitettavasti jo kohdaltamme ohi, ja nyt pätkin siemenkotia. Joku raja lupiininkin leviämisellä. Tosin olen poistanut kaikki siemenet jo usean vuoden ajan, ja lupiini vain leviää kukkapenkissäni. Tuolta niitä jotenkin tulee maantienlaidasta.

Silti: kehotin naapurin emäntää mainitsemaan, jos hän haluaisi itselleen jotain kasvia tästä pihasta, ja hän mainitsi lupiinin!


Meillähän kasvaa myös näitä hienoja punaisia lupiineja, jotka on ihan tarkoituksella tähän laitettu. Alkuperäisen sain isältä.




Punaistakin on monta väriä.


Mutta kyllä sininen on se oikea.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...